Maunula-Seura päätti osallistua innovaatioalustahakuun

0

Uudenmaan maakuntahallitus myönsi 19.10.2015 Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka:n kehittämishankkeelle ”Kehittämisverkostoista innovaatioalustoiksi” avustusta 52000 euroa. Yhteensä hankeen rahoitus on 74000 euroa yhdeksälle kuukaudelle. Hankkeen tavoitteena on etsiä Helsingistä ”innovaatioalustoja”, joissa ratkaistaan asukkaiden kannalta tärkeitä ongelmia. Haku innovaatioalustoiksi käynnistynee vuoden vaihteessa. Maunula-Seura ry päätti 5.11.2015 kokouksessaan osallistua innovaatioalustahakuun. Maunula-Seuran vuosikokouksessa to 26.11.2015 keskustellaan innovaatioalustatoiminnasta sekä ongelmista, joita Maunulassa halutaan ratkaista.

Helkan Kehittämisverkostoista innovaatioalustoiksi -hankkeen tavoitteena on jo toimivaksi havaitun käyttäjälähtöisen, paikallisen kehittämisverkostomallin levittäminen ja skaalaaminen Helsingistä ja pääkaupunkiseudulta koko Uudellemaalle.

Tavoitteena on luoda paikallisten kehittämistiimien verkosto ja hyödyntää näitä käyttäjälähtöisten innovaatioiden alustoina. Paikallistiimien tavoitteena on kehittää innovaatioita paikallisen hyvinvoinnin ja elinvoiman parantamiseksi kunkin alueen omista ominaispiirteistä käsin, vastaamaan kullakin alueella tärkeiksi nähtyihin ongelmiin. Innovaatioalusta kokoaa yhteen alueen toimijat, yritykset, kunnan ja rahoittajien edustajat.

Helkan tavoitteena on löytää hakemusten joukosta kolme parasta innovaatioalustaehdokasta, joissa tapahtuvaa kehittämistyötä Helkan hanke sparraa.

LISÄTIETOJA
Maakunnan kehittämisrahapäätös 19.10.2015: Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka:n kehittämisrahahakemus nro 15027 ”Kehittämisverkostoista innovaatioalustoiksi”

Uudenmaan liitto (2015): Älykäs erikoistuminen Uudellamaalla -Aluekehityksen tutkimus- ja innovaatiostrategia 2014–2020

6aika-hanke: Innovaatioalustat

Helsinki kehittää palvelujaa (4.11.2015)

Helsingin henki (5/2015) 6aika: Synergiasta tehoa