Maunulan sanomissa 1/05 alkoi tarina; Ympäristötarkkailua I koiranpennun kanssa. Ympäristötarkkailua Osa II Maunulan Sanomat 2/05, on myös luettavissa pdf versiona kotisivuiltamme.
Eräässä televisiodokumentissa kerrottiin, että sudet kesyyntyivät norkoillessaan ihmisten tunkioiden liepeillä helpon ravinnon toivossa. Siinä menivät kuvitelmani pentuna huostaan otetusta villisudesta, joka sankarillisesti metsästää riistaa isäntänsä kanssa Pohjolan jyhkeissä metsissä. Sillä kaikesta huomaan, että oma pentukoirani on juuri sellainen tunkiosusi, suoraan alenevassa polvessa.
Koska kaikki jätteet kiinnostavat sitä, olen itsekin tullut huomaamaan, miten määrättömästi ihmiset heittelevät roskia ympäristöön, vaikka roskapönttöjä löytyy tarpeeksi.
Vaarattomimmasta päästä meillä ovat mehutetrat ja tupakka-askit, joita käytetään leikkikaluina. Pahempia ovat pullonkorkit, rikotut pullot, tupakannatsat, pillit ja ruuanjätteet, usein vielä takertuneena muovikalvoihinsa. Puistoihin ja teiden varsille jää myös hämmästyttävän paljon paperia, lihapiirakankääreitä ja nenäliinoja. Lyhyellä kävelyllä kaivoin viisi nenäliinatolloa koirani suusta. Vaikka sillä tuntuukin olevan vuohen sisukset, ovat suuret määrät selluloosaa kuitenkin liikaa.
Oman surullisen lukunsa muodostavat tietysti jätökset, jotka reunustavat kulkuväyliä.
Koira ei mielellään tee tarpeitaan tielle, vaan sillä on luonnollinen halu mennä syrjemmälle. Mutta jos omistaja ei päästä, niin ainakin siitä jalkojen juuresta ne olisi helppo siistiä pois! Koirankakan korjaaminen muovipussiin on taitolaji, kun sen kerran hallitsee se on helppoa, eikä häiritse herkkävatsaisenkaan rauhaa.
Meillä on pennun kanssa vielä matkaa yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Sen ylenpalttista ihmisten tervehtimistä pitää saada taltutettua ja sen täytyy oppia käyttäytymään sivistyneesti myös koiraseurassa.
Olen joutunut runsaan parin kuukauden aikana luopumaan luontaisesta laiskuudestani ja saanut korvaukseksi nauttia varhaisista aamuista luonnossa. Olemme kuunnelleet linnunlaulua, ihailleet kuutamoa, jäniksenjälkiä, oravia ja tikkaa, joka hakkasi kuivunutta puuta.
Me pennun kanssa tarkkailemme kaikkea, pientä ja suurta, toinen uutta ihmetellen, toinen löytäen asioita uudelleen. Valo nousee, kevät tulee ihanaa!
Helen Elde