Luontopolun syntymävuodeksi voidaan sanoa 1990, vaikka suunnittelu alkoi jo ainakin viisi vuotta aikaisemmin, kun olin päässyt eläkkeelle. Idea siitä oli kyllä pyörinyt ajatuksissa paljon kauemmin. Ensimmäisenä vuotena selvitettiin kaupungin metsäosaston (nykyinen viherosasto) kanssa kaupungin kiinnostus ja Tauno Immosen kanssa kuljettiin suunniteltu reitti ja todettiin se erittäin monipuolisesti sisältävän luonnon erilaisia kasvualueita. Alueen luontotietoja saatiin Helsingin Yliopiston kasvitieteelliselta laitokselta – Arto Kurtto: Maunulan kasviatlas-. 1990-luvulla tehdyn inventoinnin mukaan Maunulan lähiympäristössä oli rekisteröity 428 putkilokasvilajia, niitä on sen jälkeen löydetty lisää parikymmentä lajia. Entisen maunulalaisen Seppo Vuolannon kanssa tutkittiin lehtokasvien ja pähkinapensaiden suojelua sekä parhaita lintujen konserttialueita. Eläintieteellisen laitoksen lintulaskennassa oli alueella todettu vakinaisesti olevan noin 70 lintulajia, joista kuitenkin osa ei ole varmistunut pesiväksi lajiksi. Metsien historiaa ei ole saatu vieläkään selvitetyksi, koska Maunula liitettiin Helsinkiin vasta 1949 ja Oulunkylän metsätiedot on siirretty maakunta-arkistoihin. Sotien aikaisten polttopuuhakkuiden johdosta on vain todettu että Maunulan metsät olivat pilattuja. Onneksi muutamat niinipuut (metsälehmukset) olivat säästyneet, tunnettu kasviasiantuntija Pentti Alanko kävi selvittämässa niiden historiaa. Maapohjan historian ja tilanteen tiedot saatiin myöhemmin kaupungin geologiselta osastolta.
Luontopolku alkaa Metsäpurontieltä, kiertää polkutietä pitkin Maunulan eteläpuolelta Patterinmäelle, matkaa on kaikkiaan noin 3,5 kilometriä. Sen tarkoituksena on ollut osoittaa maunulalaisille ympäristoluonnon antamat mahdollisuudet nauttia luonnosta ja ymmärtää sen antamat viestit luonnon kehityksestä sekä ihmisen avulla että ihmisestä huolimatta. Luontokuvat ovat kertomuksia molemmista, luonto ja sen eliöstö taistelevat jatkuvasti elintilasta ja sen olemassaolostaan. Luonnosta löytyy vertailukohtia ihmisyhteiskuntaankin, sielläkin on valtaapitävät lajit, käytännössä kuusikot (hapan karike, varjostus ja kylmä mikroilmasto aseina) ja soistuminen (seisova ja kuollut vesi ja sitkeä elämä eikä kiirettä). Suomihan on maailman soistunein maa. Paikallishallinnossa on työläiset ja sotilaat – muurahaiset, pistiäiset, panssariaseet-kovakuoriaiset, lentoaseet- sudenkorennot sekä siivelläeläjät-loiset. Huvielämää edustavat perhoset ja terroristeja pujot ja nokkoset. Lajien säilymistä varmistetaan joko suurella jälkeläisjoukolla tai voimakkailla (kovilla) ”lapsilla.” 15.5.2005 Osmo Airo