Monilla kalliolaisilla oli tapana vältellä Karhupuistoa, jossa oleskeli lähinnä humalaisia ja pikkurikollisia. Karhupuisto-projektissa puisto vallattiin takaisin asukkaiden käyttöön yhteiseksi ”olohuoneeksi”. Hanke käynnistettiin 1997 alueen asukasjärjestöjen, kaupungin viherosaston ja poliisin yhteistyönä. Tärkeimmässä asemassa ovat asukkaat, jotka ovat sitoutuneet hoitamaan puiston kukkia ja käyttämään puistoa säännöllisesti. (Kuvassa komissario Reijo Muuri johtamassa poliisipiiriä Karhupuistosta käsin).
Karhupuisto-projekti käynnistettiin vuonna 1997 osana ”Puistot olohuoneiksi” hanketta. Ensimmäiset istutustalkoot järjestettiin 3. kesäkuuta 1997. Yli viisikymmentä vapaaehtoista istutti iltapäivän aikana lähes 5 000 tainta, ja myöhempinä vuosina vapaaehtoisia istuttajia on ollut toista sataa. Poliisisoittokunta esiintyi talkooväelle. Useat ihmiset tarjoutuivat toimimaan puiston vapaaehtoisina ”kummeina”.
Puiston kummit ovat henkilöitä, jotka lupaavat käyttää puistoa, hoitaa sen kukkia sekä ilmoittaa järjestyshäiriöistä poliisille. Kummi saa oikeuden hoitaa kukkia (kastella niitä ja kitkeä pois kuivuneita) ja käyttää kaupungin viherosaston lippalakkia. Kummeja kehotetaan myös ilmoittamaan poliisille kaikista vahingonteoista ja päihtyneistä henkilöistä, jotka häiritsevät puiston yleistä järjestystä. Kummi lupautuu vapaamuotoisesti käyttämään puistoa, hoitamaan kasveja ja tapaamaan muita kummeja ”erityisesti sunnuntai-iltapäivisin kello yhden ja kahden välillä”, mutta myös arkisin kello 16. Kummi voi kuitenkin luopua asemastaan milloin tahansa. Joka kesä toimintaan osallistuu yleensä yli sata vapaaehtoista. Kummien koordinaattorilla, Saara Tolosella eli Saara-tädillä, on avain puistossa olevaan viherosaston työkaluvarastoon, jossa säilytetään puutarhatyökaluja. Saara-täti on käynyt puistossa käytännössä jokikinen päivä niiden kuuden kesän aikana, jolloin projekti on ollut käynnissä. Tavallisesti paikalla on lisäksi puolisen tusinaa kummia, joskus paljon enemmänkin.
Karhupuiston ulkoinen ilme ja sosiaalinen luonne ovat mullistuneet, ja järjestyshäiriöt ovat vähentyneet huomattavasti. Monet yksittäiset tiedot viittaavat siihen, että rikollisuuden pelko ja turvattomuuden tunne ovat vähentyneet erityisesti vanhusten joukossa. Vaikka tarkempia selvityksiä ei olekaan tehty, on muutos todennäköisesti vähentänyt myös varsinaista rikollisuutta.
Ennen kuin hanke käynnistyi vuonna 1997, puisto oli kauan ollut humalaisten ja pikkurikollisten häiritsevä kokoontumispaikka, jota tavalliset ihmiset pitivät vaarallisena. Karhupuisto-projektin jäsenet kertovat, että he pyrkivät välttämään puistoa aina kuin vain mahdollista. Puiston lähettyvillä leijui virtsan ja lian tuoksu. Puistossa kasvoi myös pensaita, jotka estivät näkyvyyden joihinkin puiston osiin. Komisario Reijo Muuri, joka aloitti työnsä paikallisessa poliisipiirissä vuonna 1985, kertoo, että hänen ensimmäisinä työvuosinaan poliisi kutsuttiin järjestyshäiriöiden vuoksi puistoon useita kertoja päivässä. Enimmillään puistosta otettiin säilöön yli 20 juopunutta yhtenä päivänä. Puiston istutukset eivät olleet kovin hyvässä kunnossa, ja suurin osa asukkaista piti puiston käyttäjiä uhkaavina.
Hankkeen selvä ja kiistaton tulos on alueen fyysinen muutos sen jälkeen, kun Karhupuistoon perustettiin suuret kukkaistutukset ja puiston kunnossapidon tasoa yleisesti nostettiin. Puisto on huomattavasti ihastuttavampi ja siistimpi kuin ennen vuotta 1997. Rikottujen ikkunoiden (Broken Windows) teorian mukaan yksin tällä seikalla olisi myönteinen vaikutus alueen rikollisuuteen.
Toinen kiistaton muutos liittyy Karhupuiston käyttäjiin. Puisto ei enää ole juoppojen valtaama. Tämä on kohentanut ratkaisevasti puiston ja sen lähialueiden mainetta. Muutosta ei ole luotettavasti varmistettu kyselyin, mutta sitä tukevat monet seikat.
Puiston ja sen lähialueiden muutos on johtanut siihen, että ikäihmiset eivät enää pelkää puistoa. Tämä on merkittävä saavutus, kun otetaan huomioon, että vanhukset, erityisesti naiset, pelkäävät usein kaupungilla liikkumista. Muuan Karhupuistossa käymään ruvennut 1950-luvulla leskeksi jäänyt rouva kertoi, ettei ollut kymmeneen vuoteen juuri poistunut asunnostaan. Asuntojen myynti-ilmoituksissa Karhupuiston läheisyyttä käytetään myyntivalttina. Kaupungin viherosaston työntekijöiden mukaan tavalliset ihmiset käyttävät puistoa paljon aikaisempaa enemmän kaikkina aikoina, kunhan vain sää on kohtuullinen. Monet tulevat puistoon syömään lounasta. Kirjaston asiakkaat lukevat kirjojaan puiston penkeillä. Puiston eteläkulman hiekkakentällä pelataan iltaisin ja viikonloppuisin petankkia. Karhupuisto-projekti toimii aktiivisesti vain kesäkuusta lokakuuhun. Puisto on kuitenkin pysynyt merkittävästi entistä rauhallisempana myös muina, kylmempinä kuukausina.
Poliisin kokemusten perusteella on ilmeistä, että puiston luonne on täysin muuttunut. Aikaisemmin puisto oli humalaisten ja pikkurikollisten kokoontumispaikka. He pitivät puiston käyttöä yksinoikeutenaan. Nykyisin puisto on paikka, jossa vanhat naiset kokoontuvat hoitamaan kukkia. On siis selvää, että yleinen järjestys puistossa on parantunut hankkeen vaikutuksesta.
Karhupuisto-hanke oli Suomen ehdokas Euroopan rikoksentorjuntapalkinnon saajaksi vuonna 2002.
Pitäisikö Maunulassakin vallata puistot takaisin mummoille ja lapsiperheille?