Episodi 1/06: Neljästä kuuteen … (osa 1)

274

Ovikello ei toimi. Koputan niin että rystysiin sattuu. Eivätkö kuule poppinsa läpi? Napautan uudelleen. Kihelmöi enemmän.

Musiikki hiljenee huomattavasti. Odotamme. Nakutan puista ovea vielä kahdesti. Adrenaliini alkaa kohista suonissa. Matti oli kuin olikin oikeassa. Eihän sitä taaskaan avata. Laskeudumme portaat takaisin kotiimme, johon ei enää kantaudu kuin vaimea jymps jymps. Sitten seuraa tunnin täysi hiljaisuus.

Herään. Kello on jo 4.40 – olen innoissani! Nukuin pidempään kuin normaalisti – tai, no heräsinhän minä puoli kahdeltatoista, onneksi uni tuli silloin uudelleen, unilääkkeessäni oli vielä tehoa. Jään lepäämään. Hesarikaan ei tule vielä aikoihin.

Kuluu kotvanen. Matti singahtaa sängystä. Erotan hämärässä liikettä. En kuule korvakitiltäni kattoon osuvan sinipiianvarren töminää. Tule takaisin sänkyyn, kehotan, tiedäthän, ettei se mitään auta.

Myöhemmin, tunnin kuluttua, tiedustelen kaikelta varalta: auttoiko se? Vähän, Matti vastaa, mutta sitten se koira alkoi haukkua. Ai niin, kuulinhan minäkin anturahumppaa.

Mutta ollaan iloisia: tänään se ei alkanut neljältä, eikä kestänyt kuuteen. Eikä kuulunut sitä puoli kolmen pamahdustakaan. Mikäkö? Eivät kerro, eivät aukaise ovea. Kuulostaa pitkin lattiaa vyörytettävältä kaljatynnyriltä. Matti veikkaa soutulaitetta.

Imme