Episodi 2/06: Illasta aamuun (osa 2)

321

Se pariskunta asui siinä vain kolme kuukautta.

Ja heti seuraavana päivänä kun ne muutti, tilalle tuli ihmisiä, jotka ovat VIELÄ järkyttävämpiä. He muuttivat keskellä yötä, niin, että valvoimme kahtena peräkkäisenä yönä puoli kolmeen.

Meno ja ryske olivat kaameita. Koputimme kattoon, ei auttanut. Kolmantena yönä kolina kiihtyi taas, kun kello lähestyi puolta yötä. Menimme kahdentoista aikaan yöllä heidän ovelleen. Oven avasi kundi, joka puhui niin sekavia, ettei lauseissa ollut juuri tolkkua. Eivät muka olleet tehneet mitään, ja toisaalta taas olivat vain vähän järjestelleet.

Takana kurkkinut ilveili kasvoillaan, Matti kertoi seuraavana päivänä. En itse huomannut, ja hyvä, koska olisin varmasti kysynyt, että missä liiraa?

Sen jälkeen joka yö kolistelua ja kantavaa puheääntä. Joskus mukana on musiikkia. Ja tietenkin makkarin puolella. He tekevät jotain niin outoja jyskeitä, että astiakaappimme on pari kertaa heilahtanut. Kävin ovella vielä toisenkin kerran: olimme pyytäneet, että saataiskos yörauha edes makkarin puolelle.

Ei saatu – kolmantena yönään he bilehtivät aamuyöhön juuri makkarin yläpuolella. Kundin jutut pysyivät sekavina vielä toisellakin keskustelukerralla. Nyt etsimme kiivaasti asuntoa, ja yksi onkin jo kiikarissa.

Olemme nukkuneet koko talven miten sattuu, tai olemme nukkumatta. Käytämme unilääkettä, ja minulla on korvissa kittiä.

Imme