Meluhäiriöt?

279

Vanhemmat rouvat tapasivat viettää kesää, juoda kahvia ja rupatella penkillä asuintalonsa edustalla Haavikkotiellä.

Herttaista ja kodikasta tässä yksinäisten vihreässä kaupunginosassa. Vaan ei kaikkien mielestä. Osa naapureista valitti häiriöstä, sillä seurauksella että traktori tuli ja vei pahennusta herättäneen penkin syrjään. Liikuntarajoitteiset eläkeläisrouvat seurasivat hämmentyneenä, kun penkit vietiin.

Saunabaarin lähistöllä asuvalle tapaus tuntuu ihmeelliseltä.

Meikäläinen toivoisi sitä traktoria töihin yläasteen metsikköön. Siellä viettää mäyräkoirakansa jatkuvaa piknikkiään keväästä syksyyn. Joskus lipuu trokarin auto paikalle suorittamaan tilauspalveluaan. Meteli on ajoittain mahtava. Lähitalojen asukkaat joutuvat tahtomattaan osallistumaan kuulijoina tähän juhlintaan.

performanssi-net.png Politiikkaa käsitellään ahkerasti. Se tuntuu selvältä, että jos nämä uroot saisivat päättää, loppuisi typeryys kertaheitolla Suomenmaasta. Naisten osuus kuuluu olevan lähinnä vitseille nauraminen. Paitsi milloin rattoisa yhdessäolo kääntyy rähinän puolelle. Silloin kipakat ”Lopeta!” huudot kaikuvat ylinnä, tosin ilman suurempaa vaikutusta.

Oma mielipiteeni perustuu pelkälle kuulolle, kunnioittavan välimatkan päästä, hienommat sävyt jäävät kokematta. Eläkeläistätien kahvihetket olivat häiritseviä, mutta juopot saavat levittäytyä rauhassa, vaikka poliisikin käy joskus katsomassa. Ehkä se johtuu siitä, että heillä on suurempi ääni kuin Haavikkotien rouvilla.

Mitä jos raivaisimme metsikön siistiksi huonokuntoisista puista ja risuista kaupungin avustuksella? ”Viihtyisyys” ehkä kärsisi, mutta luonnonkauneus lisääntyisi. Se on nyt umpeenkasvanut, mutta hieno mäki, aikoinaan rakentamiselta säästetty.

H.E.