Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen vihki tiistaina 27.2. puolilta päivin Saunabaarin SAUNA-kyltin. Kyltti on tehty alkuperäisten vuoden 1952 piirustusten mukaan.
Vihkimisen yhteydessä Hiltunen kehui myös Maunulan aktiivista asukastoimintaa. Vihkimistilaisuuden jälkeen Saunabaarissa oli kahvitilaisuus, jossa oli mahdollisuus esittää kysymyksiä valtuuston puheenjohtajalle.
Tapahtuma on samalla päätös Maunulan Kansanasuntojen 19 miljoonan euron peruskorjaukselle. Alkuperäisen mallin mukaan tehdyllä kyltillä halutaan kunnioittaa kulttuurihistoriallista arvokasta ympäristöä. Kaupunkisuunnitteluviraston valmistelema Vanhan Maunulan suojelukaava esitellään Saunabaarilla ti 13.3. klo 17-19.
Saunabaari on arkkitehti Viljo Revellin (1910-1964) suunnittelema liikerakennus, joka valmistui olympiavuonna 1952. Rakennuksessa oli Elannon kauppa, pesula, baari ja sauna, jossa pystyi saunomaan 500 ihmistä illassa. Saunan oli suunnitellut sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemi (1927-2003). Sauna sulkeutui samana vuonna, kun Pirkkolan uimahalli otettiin käyttöön eli 1968.
Kuva: KOy Maunulan Asuntojen toimitusjohtaja Juha-Pekka Järvenpää ja Raakel Hiltunen