Lauluyhtye AiA esiintyy joulukonsertissa Maunulan kirkolla torstaina 20.12. klo 18. Konsertissa kuullaan joulumusiikkia traditionaalisesti esitettynä tai uudelleensovitettuna sekä a cappella että pianon säestyksellä.
AiA on koottu laulajista, joita on kuultu tv:ssä, radiossa, levyillä, teatterissa ja konserteissa. He ovat olleet mukana Euroviisuissa ja erilaisilla festivaaleilla
Yhtyeeseen kuuluvat Merzi Rajala, Hanna-Riikka Siitonen, Nina Tapio, Riikka Timonen, Marika Tuhkala ja Eeppi Ursin. Laulajia säestää pianisti Pessi Levanto.
Yhtyeessä jokainen laulaja on myös solisti, ja he ovat laulaneet yhdessä myös moniäänisesti kaksin, kolmin ja nyt kuusin. Ryhmän jäsenet ovat säveltäneet, sanoittaneet tai sovittaneet esittämiään teoksia. Osa laulajista on kiertänyt maailmaa Karl Jenkins’in Adiemus Singers’inä.
Merzi Rajala, altto on tunnettu laulunopettaja, kuoronjohtaja, kapellimestari, säveltäjä, sovittaja, kitaristi ja trubaduuri. Hän vetää mm. Porvoossa Riimi- ja Salsaklubia. Hän toimii kitaristina ja laulajana useassa orkesterissa, mm. Ladies First Big Bandissä ja Don Mercedes’issä.
Hanna-Riikka Siitonen, sopraano, mezzosopraano on laulava näyttelijä, joka on ollut mukana monissa musikaaleissa. Lisäksi hän käy laulukeikoilla niin yksin kuin ryhmässä ja tekee lisäksi myös lauluopetustyötä. Hän on myös tunnettu Taikapeili-Duosta. Studiotyö ja levytys on hänelle tuttua.
Nina Tapio,sopraano on tunnettu musikaaleista, Walt Disney dubbauksista, laulukeikoista yksin ja eri kokoonpanoissa, Idolsin tuomaroinnista, ja monista show’eista niin TV:ssä kuin radiossakin. Hän on myös levyttänyt ja kovin tuttu Taikapeilistä. Studiotyöskentely ja keikkakiertueet viikottaisia.
Riikka Timonen, sopraano ja mezzosopraano on opiskellut musiikkia sekä popjazzkonservatoriassa että Sibelius-Akatemiassa. Hänen korkeata sopraanoaan on kuultu televisiotunnareissa,euroviisuissa , Värttinässä ja hän on aktiivinen jazz-siskoissa ja laulanut lisäksi Castafioren Koruissa.
Marika Tuhkala, altto on valloittanut niin laulullaan kuin tanssillaan useita teatterien lavoja, mm. Areena-teatteri, Savoy-teatteri, UIT, Linnanmäki. Omien keikkojensa lisäksi hän on myös käytetty studiosessiolaulaja. Hän on julkaissut soololevyn Juha Lanun lauluja Lauri Pohjanpään runoihin.
Eeppi Ursin, mezzosopraano on todella monipuolinen taiteilija, joka on ehtinyt tehdä itseään tunnetuksi laulajana, säveltäjänä, sovittajana ja pianistina niin Suomessa kuin maailmalla. Hän on levyttänyt omia kappaleitaan, laulanut monissa yhtyeissä ja opettanut mm. teatterikorkeakoulussa.
LISÄTIETOJA
www.ninatapio.com
www.hanna-riikkasiitonen.com
www.eeppiursinband.com
www.kit.fi
www.adiemussingers.com