Mistä paikka ruotsinkieliselle päiväkodille?

569

Maunulan ruotsinkieliselle päiväkodille etsitään paikkaa. Koska sopivaa tilaa päiväkodille ei ole löytynyt, on se päätetty  sijoittaa väliaikaisesti paviljonkipäiväkotina ala-asteen pihalle (Haavikkotie 5). Ratkaisu ei ole miellyttänyt ala-asteen opettajia ja vanhempia. Ala-asteen pihalle sijoittuva paviljonkipäiväkoti valmistunee marraskuussa 2008.

Päiväkoti on aiemmin toiminut Haavikkopolku 2:ssä, mutta se siirtyi evakkotiloihin Oulunkylään asunto-osakeyhtiön putkiremontin tieltä. Päiväkodin tilatarve on kasvanut lasten määrän kasvaessa Maunulassa. Paikan etsiminen päiväkodille on ollut kiireinen ja monimutkainen prosessi.

Sosiaalivirasto oli keväällä 2008 yhteydessä kaupunkisuunnitteluvirastoon tilojen löytämisestä ruotsinkieliselle päiväkodille. Sosiaalivirastolle ehdotettiin kahta vaihtoehtoa: Haavikkopolku 2:n kivijalkapäiväkodin kunnostamista ja Suursuonlaidan päiväkoti Kuusikon laajentamista. Kumpikaan ei tullut sosiaaliviraston mielestä kysymykseen.

Seuraava yhteydenotto kaupunkisuunnitteluvirastoon koski väliaikaisen paviljonkipäiväkodin sijoittamista ala-asteen pihalle. Ksv:lle kerrottiin, että koulu ja opettajat vastustavat hanketta. Tästä syystä tarkasteltiin myös muita vaihtoehtoja.

Paviljonkipäiväkoti on kooltaan varsin iso ja väliaikaisena sen pystytyspaikan on oltava suhteellisen tasainen. Ksv ehdotti paikaksi leikkipuiston takaosaa; puistoa, jossa ei ole toiminta-alueita. Sitä ei pidetty hyvänä, koska rakennus ei tasaiselle alueelle olisi mahtunut vaan hanke olisi edellyttänyt maansiirtotöitä ja puiden kaatoa.

Uudeksi paikaksi ehdotettiin sen sijaan leikkipuiston hiekkapelikenttää. Siihen ei voitu Ksv:ssa suostua, koska paikka on liian kaukana kadusta: saattoliikenne puistokäytävillä on riski puiston käyttäjille. Lisäksi kenttä on Maunulan pohjoisosan ainoa hiekkapelikenttä.

Nyt valittu paikka ala-asteen pihalla on parempi kuin mikään edellä mainituista, koska se soveltuu kokonsa ja tasaisuutensa puolesta rakennukselle ja on liikenteellisesti turvallinen.

Päiväkoti sijoitetaan tontille niin, että sen pihaan saadaan liitettyä kävelytien viereinen puistokaistale. Näin rakennus on mahdollisimman kaukana koulusta ja päiväkotilapsille syntyy piha, jossa on myös puustoa.

Väliaikaisen paviljonkipäiväkodin rakennuslupa oli rakennuslautakunnassa 5.8.2008. Ala-asteen kentälle sijoittuva paviljonkipäiväkoti valmistunee marraskuussa 2008.

Ruotsinkieliselle päiväkodille etsitään lopullista paikkaa. Onko sinulla ideoita paikasta?

Osallistu keskusteluun ruotsinkielisen päiväkodin sijoittamisesta!

LISÄTIETOJA
Uutinen parakkipäiväkodista 16.6.2008
Rakennuslautakunnan esityslista 5.8.2008 
Tietoja Maunulan peruspiiristä 2005

 

paviljonkopaivakoti_4.jpgKuva 1: Paviljonkipäiväkodin sijainti ala-asteen pihalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 2. Paviljonkipäiväkodin julkisivut

paviljonkipaivakoti_b.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 3. Maunulan ala-aste ja palviljonkipäiväkodin sijoittuminen

paivakoti_stigen_a_koulu.jpg