Maunulan alueellista putkiremonttimalli kehittävän MAP-hankkeen pohjalta on syntymässä kaksi alueellista ryhmäkorjausryhmää. Suursuon ryhmän keskusteluissa ollut mukana viisi taloyhtiötä ja vanhan Maunulan puolella 3-5 taloyhtiötä. Suursuon RK-ryhmän puheenjohtajaksi on valittu Eino Rantala ja vanhan Maunulan ryhmän puheenjohtajaksi isännöitsijä
Ryhmäkorjauksissa on tavoitteena saada aikaan säästöjä ja laadun parantumista putkiremontteissa. Yhdessä putkikorjauksia suunnitteluttavalla ja rakennuttavalla taloryhmillä on suurempi painoarvo suhteessa toteuttajiin.
Huhtikuussa taloyhtiöt päättävät sitoutumisesta siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jossa kilpailutetaan yhteinen rakennuttajakonsultti auttamaan eri vaiheissa olevia taloyhtiöitä.
Taloyhtiöt voivat vaihtaa lisäksi muutakin hyödyllistä kiinteistönpitoon liittyvää tietoa esimerkiksi tietoja hyvistä isännöitsijöistä, huoltoyrityksistä, suunnittelijoista ja urakoitsijoista.
LISÄTIETOJA
MAPII -hanke