Maunulan ryhmäkorjaustoimikunta sai syyskuun alussa valmiiksi seitsemää taloyhtiötä koskeva yhteistyösopimusehdotuksen. Toimikunnan jäsenet vievät yhteistyösopimuksen hallitustensa hyväksyttäväksi. Tämä jälkeen yhtiöt kutsuvat ylimääräinen yhtiökokous koolle, jossa varsinainen investointipäätös tehdään.
Taloyhtiöt toteuttavat suunnittelun ensi vuoden aikana. Alustavan aikataulun mukaisesti yhtiöiden urakkavaihe alkaisi vuoden 2011 alussa.
Taloyhtiöistä kolme on rakennettu 50-luvulla ja neljä 60-luvulla. Yhteensä niissä on asuntoja n. 480 asuntoa.
Ryhmäkorjaustoimikunnan puheenjohtajana toimii tekn.tri Eino Rantala. Taloyhtiöt palkkaavat yhteisen rakennuttajakonsultin projektipäälliköksi.
Maunulassa ryhmäkorjausmallia on kehitelty kahdessa eri hankkeessa (MAP I ja MAP II) vuosina 2007-2009 sekä keväästä 2009 lähtien ryhmäkorjaustoimikunnassa.
Ryhmäkorjausmallilla pyritään putkiremontti toteuttamaan edullisemmin ja laadukkaammin kuin taloyhtiön toteuttaessa putkiremontin yksin. Kustannussäästöjä saadaan urakointivaiheessa työmaanperustamiskustannuksissa, suuremmissa hankintaerissä ja oppimisen kautta.
LISÄTIETOJA
Maunulan ryhmäkorjauspilotti