Mediapaja kymmenen vuotta

259

Mediapaja on ollut osa Maunulan katukuvaa jo kymmenen vuotta. Mediapaja on toiminut asukkaiden omana toimintatilana aina vuodesta 1999 lähtien, jolloin Maunulan asukasyhdistys allekirjoitti vuokrasopimuksen Metsäpurontie 19-21:ssä sijaitsevasta liiketilasta. Tällä hetkellä sopimuksesta vastaa Maunula-Seura.

Maunulan Mediapaja perustettiin Helsingin kumppanuusvuonna 1999, jolloin kaupunki jakoi rahaa asukkaiden hyvinvointia edistäville hankkeille. Maunula-Seura ja Maunulan asukasyhdistys olivat tehneet hakemuksen Maunulan minikumppanuushankkeesta, jonka tavoitteena oli selvittää maunulalaisten työttömien kouluttamista ja työllistymistä asuinalueella toimiviin ja perustettaviin palveluihin.

Mediapajan kalusteet ovat osittain kierrätettyjä, osittain lahjoituksina saatuja. Laitekanta on liisattu tai hankittu erilaisilla projektiavustuksilla ja osittain saatu suoranaisina lahjoituksina yrityksiltä. Tietokoneet ovatkin vuosien mittaan omatoimisen käytön lisäksi mahdollistaneet useiden erilaisten tietoyhteiskuntakoulutusten tarjoamisen alueen asukkaille. Kopiokone tarjoaa edelleen huokeaa palvelua, jota muualta on enää vaikea löytää.

Myös Mediapajan päivittäisestä toiminnasta ovat eri aikoina vastanneet milloin yhdistysten jäsenet, milloin projektirahoilla tai työllistämisvaroilla palkatut työntekijät. Tällä hetkellä palkatun henkilön ohella toiminnan pyörittämiseen osallistuu jälleen uusi ja entistä laajempi joukko aktiivisia asukkaita vapaaehtoisina toimijoina.

Mediapajan tilan pienuus (60 m2) on rajannut toimintaa ja sinne onkin voitu keskittää kulloinkin asukastoiminnan kannalta kaikkein keskeisimpiä toimintoja. Vuosien myötä ovat alueen yhdistykset pitäneet Mediapajaa kokous- ja neuvottelutilanaan ja erilaiset opetus- ja kehittämisprojektit ja suunnittelupalaverit kotipesänään.

Tärkeimmäksi ja kestävimmäksi Mediapajan toiminta-ajatukseksi on aikojen myötä kiteytynyt hyvän ja asiallisen aluetta koskevan tiedon välitys. Sen ylläpitämiseksi asukkaat toimittavat ja jakavat Maunulan Sanomia ja ylläpitävät aktiivisesti Maunulan kotisivuja.

Kun haluat osallistua Mediapajan päivittäiseen toimintaan, Maunulan Sanomien toimittamiseen tai jakamiseen, tai Maunulan nettisivujen ylläpitämiseen, ota yhteyttä Mediapajaan osoitteessa Metsäpurontie 19-21, puh. 8683 7760. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Mediapaja perustettiin elokuussa 1999, mutta sen 10-vuotisjuhlia vietettiin torstaina 22.10.2009.

Juhlavuoden kunniaksi Mediapajalla kävi syyskuussa yli 1400 kävijää. Tämä on ennätys koko Mediapajan historian aikana.

LISÄTIETOJA
Maunulan Mediapaja