Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto laatii Maunulan alueelle aluesuunnitelmaa, jossa määritellään katu-, puisto- ja metsäalueiden hoitoa, kunnostusta ja käyttöä koskevat tavoitteet. Aluesuunnitelma valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. Tule kertomaan ajatuksistasi Maunulan katu- ja viheralueista keskiviikkona 3.2.2010 klo 17-19 Maunulan kirjastoon (Suursuonlaita 6), jossa Katu- ja puisto-osaston asiantuntijat ovat tavattavissa.
Valmiissa aluesuunnitelmassa esitetään miten alueen katuja, puistoja, metsiä ja muita viheralueita pitäisi hoitaa, mitkä alueen kaduista ja viheralueista tarvitsevat kunnostusta sekä mitä uusia palveluja alueelle pitäisi rakentaa.
Suunnittelualuetta rajaavat idässä Tuusulanväylä, etelässä Asesepäntien eteläinen asuinalue, lännessä Maunulanpuisto ja Maunulan uurnalehto, pohjoisessa Papinmäentie ja Saarnaajantie.
Osallistumalla vaikutat
Rakennusvirasto järjesti vuonna 2008 Maunulassa käyttäjäkyselyn, jonka tulokset sekä muu suunnittelun lähtöaineisto on esillä näyttelyssä 27.1.–7.2.2010 Maunulan kirjastossa, osoitteessa Suursuonlaita 6. Näyttelyssä on mahdollisuus antaa palautetta ja parannusehdotuksia katu-, puisto- ja metsäalueiden nykytilaan.
Maunulan käyttäjäkyselyn tulokset ja suunnittelun lähtöaineisto ovat nähtävillä 27.1. – 7.2.2010. välisenä aikana Maunulan kirjastossa olevassa näyttelyssä sekä myös rakennusviraston verkkosivuilla olevan linkin kautta: http://feasy.net/hkihkr/1
Katu- ja puisto-osaston asiantuntijat ovat tavattavissa
Maunulan kirjastossa keskiviikkona 3.2.2010 kello 17–19.
LISÄTIETOJA:
aluesuunnittelija Petri Arponen, puh. (09) 310 38955
suunnitteluvastaava Tiina Saukkonen, puh. (09) 310 38508
suunnitteluinsinööri Marko Jylhänlehto, puh. (09) 310 38237
Sähköposti: etunimi.sukunimi@hel.fi.