Länsi-Pakilan pientalotontin luovutuskilpailu on ratkennut

252

Länsi-Pakilan pientalotontista järjestetty tontinluovutuskilpailu on ratkaistu.
Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta valitsi voittajaksi ehdotuksen nimeltä ”Tammenlehti”, jonka tekijä on Eriksson Arkkitehdit Oy pääsuunnittelijoinaan Kaisa Lintula ja Hille Kaukonen. Tonttien rakennuttaja ja asuntojen myyjä on Finndomo Rakennus Oy. Tontti sijaitsee Suursuon pohjoispuolella ja Saarnaajantien eteläpuolella. Kilpailun tuloksesta järjestetään julkistamistilaisuus tiistaina 16.2.2010 klo 10.00 kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa osoitteessa Kansakoulukatu 3.

Länsi-Pakilan eteläreunassa sijaitsevalle tontille rakennetaan kolmetoista Hitas-omistusasuntoa. Rakennettavat talot ovat erillis- ja paritaloja, joiden keskimääräinen myyntihinta on 2 800 euroa asuntoneliöltä. Tonttia päästään rakentamaan jo tänä syksynä.

Kilpailun tavoitteena oli valita tontinvuokraaja, joka rakennuttaa arkkitehtuuriltaan, asuttavuudeltaan ja teknisiltä ratkaisuiltaan korkeatasoisen kohteen. Asuntojen lisäksi kilpailussa kiinnitettiin huomiota pihaympäristöön, josta halutaan tehdä kortteliin houkutteleva kohtaamispaikka. Voittaneessa ehdotuksessa on pysäköintiä hajauttamalla onnistuttu luomaan viihtyisä pihamiljöö, johon rakennetaan yhteisalueita asukkaiden käyttöön.

Kilpailuun osallistui kaksi ehdotusta, joista varasijalle valittiin ”SALAMA”. Varasijalle valitun ehdotuksen suunnittelija on arkkitehti Antti Iskala, toteuttajana toimii Violatalot Oy.

Tarkempia tietoja Länsi-Pakilan tontinluovutuskilpailusta ja kuvia ehdotuksista löytyy tonttiosaston internet-sivuilta. Kilpailun tuloksesta järjestetään julkistamistilaisuus tiistaina 16.2.2010 klo 10.00 kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa osoitteessa Kansakoulukatu 3. Ehdotukset ovat nähtävillä samassa paikassa 16.2. – 26.2.2010.

LISÄTIETOJA
Kiinteistöviraston tonttiosasto sivut 

Lisätietoja:

Helsingin kaupungin kiinteistövirasto
tonttiasiamies Tuomas Kivelä
Puh. (09) 310 36455
etunimi.sukunimi@hel.fi