Ilmastovelvoitteista on odotettavissa suomalaiselle kansantaloudelle miljardiluokan vuotuinen kokonaislasku. Mitä enemmän energian käyttöä onnistutaan tehostamaan, sitä enemmän pystytään välttämään tulevia kustannuksia.
Vanhan kiinteistökannan kohdalla kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, että energiaa kuluttavia laitteita käytetään fiksusti. Energiansäästöinvestoinnit voidaan rahoittaa sen myötä syntyvillä säästöillä. Kun energiatehokkuus säästää ympäristöä, säästyy samalla rahaa. Paljonko säästöä syntyy, riippuu energian hinnasta. Energian hintaan vaikuttavat polttoaineiden maailmanmarkkinahinnat, mutta myös poliittiset päätökset.
Näköpiirissä on tuntuva energiakustannusten nousu lähiaikoina. Siitä pitävät huolen ainakin kiinteistöverot, energiaverot ja uusiutuvan energian syöttötariffimaksut sekä päästörajoitusten tiukentumisesta aiheutuvat lisäkustannukset.
Kiinteistöjen lisäksi pitäisi katsoa kokonaisten alueiden energiakäyttöä. Energiankäytön seurantatutkimusta voisiin suorittaa alueella (Maunula – Pirkkola – Metsälä). Energiaa säästävät investoinnit pitäisi toteuttaa siten, ettei asukkaan tarvitse maksaa mitään ylimääräistä.
Muista kilpailuttaa kaikkea remonttitoimintaa, jonka joudut maksamaan omasta lompakostasi! Käytä myös hyväksesi kotitalousvähennyksen verotuksessa tuoma hyöty energia-asioissa.
Yhteystiedot:
Toimitusjohtaja Esa Helenius
Energia Expertit Helkon Oy
Maksuton neuvonta 0452053917 ja 0452053922
esa.helenius@energiaexpertit.fi
info@energiaexpertit.fi
Luonnonenergian mittausasema, Tinasepäntie 44, 00620 (Metsälä) Helsinki
LÖYSÄT POIS -toimenpide-ehdotukset:
-
Säädöt, tasapainot, lämpötilatasot jne. kohdalleen (toimenpide pieni ranneliike)
-
Patteriverkoston perussäätö ja pattereiden ilmaukset
-
Säätökäyrien asetukset
-
Sisälämpötilojen tarkistukset (huoneistot, yleiset tilat)
-
Termostaattisten patteriventtiilien asennus
-
Ikkunoiden ja rakennuksen vaipan lämpövuotojen tarkastaminen ja parantaminen (mm. lämpökamera kuvauksella)
-
Lämmönjakokeskuksen uusiminen/testaus ja huolto
-
Vesikiertoisen lattialämmityksen asennus märkätiloihin
-
Lämpöpumppujen tehokas hyödyntäminen, tehokas lisäapu takkalämmitykselle. (1 kilowatilla sähköä saadaan jopa 4 kilowattia lämmitystehoa COP=4)
Jos sähkölaskusi ylittää 15000 kWh tai 1500 litraa öljyä, mieti, onko järjestelmässä tehostamisen varaa.