Designpääkaupunkivuodeksi kerätään ohjelmaideoita

526

World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmahaku on käynnistynyt. Ehdotuksia designpääkaupunkivuoden ohjelmaksi otetaan vastaan 11.2.2011 asti. Paikallista tai kansainvälistä ohjelmaa vuodelle voi ehdottaa sähköisellä lomakkeella WDC Helsinki 2012 -sivustolla.

World Design Capital Helsinki 2012 ymmärtää designin laajassa merkityksessä. Ohjelmaehdotusten toivotaan tarjoavan uusia tapoja, joilla asukkaat osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti elinympäristönsä kehittämiseen sekä ratkaisuja, jotka edistävät elämisen laatua ja onnellisuutta. Ehdotusten kautta etsitään myös uusia tapoja hyödyntää designia kasvun lähteenä.

Ohjelman kokoamisesta vastaa kansainvälinen designsäätiö. Se ei lähtökohtaisesti ole projektien ensisijainen rahoittaja. Säätiö voi kuitenkin joissain tapauksissa osallistua sisältöjen rahoitukseen. Ohjelmaan hyväksytään myös hankkeita jotka vastaavat kokonaan itse rahoituksestaan.
 
Ehdotukset vastaanottaa ja käsittelee kansainvälisen designsäätiön henkilökunta ja sen käyttämät asiantuntijat. Sopimuksia ohjelmasta on mahdollista tehdä jo hakuajan aikana. Jatkokäsittelystä ja mahdollisesta toteutuksesta tai hylkäämisestä ilmoitetaan viimeistään kevään 2011 aikana.

Vuoden 2012 ensisijaisena toiminta-alueena ovat WDC-kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti.

World Design Capital Helsinki 2012 

Maunulan 83. aluefoorumi ma 29.11.2010: Muotoilupääkaupunkivuosi 2012 ja Maunula