Patterimäki, Maunulan korkein kohta, on 47 m merenpinnan yläpuolella. Sinne rakennettiin ensimmäisen maailmansodan vuosina maalinnoitus, jonka jalkaväkiasemasta on vähäisiä jälkiä vieläkin nähtävissä. Alue on osa koko Helsinkiä ympäröineestä laajemmasta puolustusjärjestelmästä. Se rakennettiin suojaamaan Suomenlinnaa ja samalla Pietaria. Kohde on suojeltu muinaismuistolailla.
Maarintaman ensimmäisten kenttälinnoitteiden rakentaminen alkoi 1914. Linnoitteet muodostivat kaksi ketjua Pikku Huopalahdesta Vantaanjoen suuhun ja Länsi-Herttoniemestä Roihuvuoreen. Linnoitusketjujen piti estää saksalaisten pääsy liian lähelle laivastoasemaa.
Ensimmäisen sotavuoden jälkeen maalinnoitusten suunnitelmia muutettiin sotakokemusten, taktiikan ja tykistön kehittymisen vuoksi. Linnoitustöiden toinen vaihe alkoi 1915. Keveät kenttälinnoitteet korvattiin järeämmillä toisen ja kolmannen vyöhykkeen kantalinnoitteilla, joita ryhdyttiin rakentamaan kauemmaksi Helsingistä.
Myöhemmin maalinnoituksen luolia otettiin varastokäyttöön ja rakenteita räjäytettiin metalliromun vuoksi. Linnoitteita on tuhoutunut pääkaupunkiseudun asutuksen ja liikenneyhteyksien rakentamisen yhteydessä.
Vanhusten kuntopolku sivuaa raunioita.
Iso kuva: Heidi Gabrielsson, lisäkuvat: Susanna Pitkänen