Designpääkaupunkivuoden järjestäjäkaupunkien asukkaat odottavat vuoden keskittyvän ennen kaikkea asumisen, elinympäristön ja palveluiden parantamiseen. Arjen helpottaminen muotoilun avulla koettiin designpääkaupunkivuoden tärkeimmäksi tehtäväksi.
Joka kolmas kyselyyn vastannut asukas odottaa myös tapahtumia ja kaupungin kansainvälisen ja kotimaisen näkyvyyden kasvua.
Lähes puolet WDC-vuoden ohjelmasta onkin pitkäkestoisia kehityshankkeita, joilla tähdätään parempaan kaupunkiin. Esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä hyödynnetään useissa hankkeissa kirjastoista sairaaloihin, vanhustenhuollosta lentomatkustukseen ja työelämän kehittämisestä kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamiseen.
Puolet designpääkaupungin ohjelmasta on kaupunkilaisille ja matkailijoille suunnattuja tapahtumia sekä muotoilualan kohtaamisia. Lisäksi muotoilua ja designpääkaupunkia tehdään näkyväksi erilaisten julkaisujen avulla.
Odotuksia selvitettiin designpääkaupungin teettämässä kyselytutkimuksessa, johon vastasi yli 900 asukasta. Syksyllä toteutettu tutkimus on osa designpääkaupungin käynnistämää tutkimussarjaa, jonka avulla seurataan hankkeen tavoitteiden toteutumista ja kuinka laajalti se on tunnettu.
LISÄTIETOJA
WDC 2012