Ilmoittautuminen Helsingin kevään yhteisiin siivoustalkoisiin on alkanut. Paikalliset organisoijat voivat ilmoittautua 27. huhtikuuta asti. Yhteyshenkilö saa talkooporukalle jätesäkkejä ja roskapihtejä lainaksi siivoustyötä varten. Kaupunki huolehtii myös roskien poisviennistä.
Ilmoittautuminen tehdään rakennusviraston asiakaspalveluun, puhelinumeroon 09 310 39000, maanantaista torstaihin kello 8.15–16 ja perjantaina kello 9–15. Asiakaspalvelusta saa työkalujen lisäksi myös talkoojulisteita tiedotukseen. Niiden avulla voi kertoa oman alueen asukkaille, missä ja milloin yhteisiin siivoustalkoisiin kokoonnutaan.
Koko pääkaupunkiseudun yhteiset talkoot järjestetään 16. huhtikuuta ja 25. toukokuuta välisenä aikana. Nyt 28. kertaa järjestettäviin talkoisiin osallistui viime vuonna yli 30 tuhatta kaupunkilaista. Roskia luonnosta kerättiin reilu kaksi kiloa osallistujaa kohden.
Siivoustalkoissa siivotaan yleisiä alueita kuten metsiköitä, puistoja, puronvarsia ja teiden pientareita. Talkoissa on tarkoituksena kerätä yhteisiltä alueilta pois luontoon kuulumattomat roskat.
Maunula-Seuran hallitus päätti 22.3.2012, että Maunulan siivoustalkoot pidetään lauantaina 12.5. klo 11-14. Siivoustalkoiden kohteina ovat yhteiskoulun, leikkipuiston ja S-marketin ympäristöt.