Martti Jämsän näyttely: Helsinki – yötä päivää

485

Maunulalaisen valokuvataiteilija Martti Jämsän näyttely Helsinki – yötä päivää on esillä 23.1.-28.3. Kaupungintalolla (Sofiankatu 1 tai Pohjoisesplanadi 11).  Jämsä (s. 1959) on vaeltanut pitkin Helsinkiä kuvaten kaupunkinäkymiä yöllä ja päivällä. Päivän valossa otetut värikylläiset Polaroid-kuvat vuosilta 2007-2009 on otettu eri puolilla Helsinkiä, kun taas mustavalkoiset yökuvat vuosilta 2010-2012 sijoittuvat pääasiassa Jämsän kodin läheisyyteen Maunulaan.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan mustavalkoisista yökuvista koostuva 10 hopeagelatiinivedosta sisältävä kuvasalkku Kun katulamput syttyvät. Kuvasalkun esipuheessa Jämsä kirjoittaa: ”Runoilija Joseph Brodsky kirjoitti, että on kolmenlaista havaintotapaa: analyyttinen, intuitiivinen ja se, jonka Raamatun profeetat tunsivat – ilmestys. Jos sattumalta nämä kaikki kolme yhtyvät, voi tuloksena pimiössä syntyä hyvä mustavalkoinen valokuva.”

Martti Jämsällä on ollut valokuvanäyttelyjä vuodesta 1982. Vuonna 1997 hän oli yksi Fotofinlandian finalisteista. Hän on julkaissut muun muassa valokuvakirjat Niin kauan kuin riittää (1982), Eeva (1988) ja Kesä (2003). Näyttelyssä esillä olevista Polaroid-kuvista on julkaistu teos OPS! Helsinki Polaroid (Musta Taide 2009). Martti Jämsän valokuvia on mm. Suomen valokuvataiteen museon, Nykytaiteen museon Kiasman sekä Saastamoisen säätiön kokoelmissa.

PAIKKA: Virka InfoVirka Galleria (kotisivut)
Avoinna ma-pe 9-19, la-su 10-16, vapaa pääsy

Kaupungintalo, Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki

AIKA 23.1.-28.3.2013