Pohjois-Pasila uudistuu lähivuosina merkittävästi. Nykyiselle Maaliikennekeskuksen ja Postin lajittelukeskuksen alueelle on tulossa viihtyisä asuinalue ja Pohjois-Pasilan eteläosaan rakennetaan entistä enemmän toimitiloja. Pohjois-Pasilaa rajaavat lännessä Keskuspuisto, pohjoisessa Metsäläntie ja etelässä Hakamäentie. Alueella sijaitsevat nykyään Maaliikennekeskus, Itella lajittelukeskuksineen sekä Pohjolan Liikenteen varikko.
Kun Pohjois-Pasilan nykyiset toimijat siirtyvät pois, kuljetukseen ja postiin yhdistetyn alueen luonne muuttuu. Kaksi kolmasosaa Pohjois-Pasilasta on varattu asumiselle.
Keskuspuistoa vasten nousee yli 4 000 asukkaan kaupunginosa. Kerros- ja pientaloalueen rakentaminen käynnistynee 2010-luvun jälkipuoliskolla.
Pohjois-Pasilan eteläiseen kolmannekseen suunnitellaan uusia toimitiloja. Kaiken kaikkiaan Pohjois-Pasilan toimitilojen pinta-alan arvioidaan yli kaksinkertaistuvan.
Valmistuttuaan Pohjois-Pasila on 7 000 ihmisen työpaikka. Ensimmäisten toimitilojen rakentaminen käynnistyy 2013.
LISÄTIETOJA
Pohjois-Pasila uudistuu