Uurnalehto

1487


Vuonna 1966 käyttöön vihitty Maunulan uurnalehto (Pirkkolantie 22) on Suomen ensimmäinen pelkästään uurnahautauksia varten rakennettu hautausmaa. 

Uurnalehto on viihtyisä ja tunnelmallinen alue pysähtyä ja levähtää. Uurnalehdon portilla on mahdollisuus istahtaa sisätiloissa.

Pinta-ala on 8 hehtaaria ja hautoja on noin 11 000 kpl. Alue oli aikaisemmin Oulunkylän kartanon hevoshakaa ja metsää ja Maunulanpuro kulki sen poikki. Nyt puron uoma on muutettu kiertämään Uurnalehto. Aikaisemmasta uimalammesta on jäljellä pieni viehättävä lammikko alueen keskellä. Keväisin siinä kurnuttavat sammakot ja sen syvänteessä ( 5 m) viihtyvät ympärivuoden mm. ruutanat.

Uurnalehdon varhaisen suunnitelman teki arkkitehti Erik Sommerschield. Puutarha-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer laati 1983 suunnitelman uudeksi muistolehdoksi, joka sijaitsee keskuspuistometsän laidalla ison ristin läheisyydessä. Alueella on luonnonkiven edustalle rakennettu vesiallas suihkulähteineen, istutuksineen ja penkkeineen. Tuhka haudataan tälle alueelle ilman uurnaa. Uurnalehdon myöhemmän laajennuksen on suunnitellut arkkitehti Bey Heng. Porttirakennus vuodelta 2000 on arkkitehti Mikko Piispan käsialaa.

Kaupunkipolku risteää uurnalehdon kohdalla  Maunulan Luontopolun kanssa.

Uurnalehtoon on haudattu mm. seuraavat tunnetut henkilöt:

Olli Lounasmaa, akateemikko, fyysikko
Onni Oja, taidemaalari
Sakari Simelius, jalkaväenkenraali, puolustusvoimain komentaja
Tauno Söder, näyttelijä
Veikko Vennamo, tullineuvos, poliitikko
Antero Viherkenttä, urheilutoimittaja

Helsingin seurakunnat, Maunulan Uurnalehto

pk uurnalehto rusokirsikka sp

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa on rusokirsikka hehkuvissa syksyn väreissä. Keväällä kirsikoissa on ihanat vaaleanpunaiset kukat.

Uurnalehdossa on kauniita istutuksia, paljon puulajeja  ja se on hyvä elinpaikka monille lintu- ja eläinlajeille.

Iso kuva: Heidi Gabrielsson, lisäkuvat: Susanna Pitkänen

Seuraava kohde