Leikkipuisto

669

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maunulan leikkipuisto aloitti toimintansa 1954 neljäntenä Helsingin kaupungin leikkipuistona. Leikkikenttään kuului jo silloin oma rakennus ja laaja puistoalue. Suurten ikäluokkien aikana leikkipuisto ruokki soppajonossaan päivittäin jopa 400 lasta.

Stig Sundholm muistelee leikkikentän toimintaa 50-luvulla. (Video alkaa kohdasta 6:00)

Pienemmät lapset lähetettiin leikkikentälle isoveljien ja -siskojen kanssa. Omalla kotipihalla talonmiehet puolestaan pitivät järjestystä yllä. Ensimmäinen Maunulan oma nuorisotalo valmistui vuonna 1966.

Alkuvuosina leikkipuisto oli ainoa lasten- ja nuorten toimintapiste. 50- ja 60- luvuilla siellä kokoontui perjantai-iltaisin mm. nuorten tanssikerho. Päivisin alueen innokkaat urheilijat hyppäsivät pihalla seivästä, korkeutta ja pituutta, koska kunnollisia urheilukenttiä ei vielä ollut. Vapaaehtoisen vetäjän opastuksella puutyöpaja on 2000-luvulla toiminut näihin päiviin saakka. Perinteinen kahluuallas oli kesän vetonaula samoin kuin takka, jonka äärellä tulen loimussa voi paistaa tikkupullaa tai vaikkapa halstrata kaloja.

70-luvulla leikkipaikka uusittiin muokkaamalla maastoa kumpuilevaksi ja rakentamalla liukuja, keinuja, köysiratoja ja tunneleita. Se oli kaupungin ensimmäinen seikkailuleikkikenttä ja 80-luvun alkupuolelle saakka kokeilutoimintaa jatkoi kesäinen rakenteluleikkipaikka, jossa sai sahata, naulata ja vuolla ohjaajan kanssa. Uusin rakennus valmistui 1988 ja samalla koko piha remontoitiin.

Leikkipuistoon kokoontuvat päivän mittaan hoitovapaalla olevat äidit lapsineen, perhepäivähoitajat, maahanmuuttajaäidit, koululaiset iltapäiväkerhoon ja välipalalle sekä myöhemmin iltapäivällä myös muuta nuorisoa. Neljä ohjaajaa valvoo leikkejä ja järjestää toimintaa. Leikkipuistolla on myös oma salivuoro liikuntahallilla ja joinakin talvina jäädytetty luistinkenttä.

Keväisin Leikkipuistossa vietetään Maunula-päivää ja se on myös monien muiden tapahtumien keskipiste. Maunulan Leikkipuiston vanhat leikkijät ovat verkostoituneet tiettävästi ainoana leikkipaikkana Suomessa ja kokoontuvat vuosittain tapaamaan toisiaan. Leikkijöillä on listoillaan yli 180 nimeä.

Leikkipuiston sijainti keskeisten kulkureittien varrella on hyvä ja sen läpi kulkee lähitalojen asukkaiden lisäksi ala-asteen, yläasteen ja lukionkin oppilaita eri suunnista.

Maunulan Leikkipuisto

 

Iso kuva: Heidi Gabrielsson
Lisäkuvat: Susanna Pitkänen

Seuraava kohde