Maunulan jääjuhla su 1.3.2015 klo 13-15

0

Maunulan talvinen asukastapahtuma Jääjuhla järjestetään sunnuntaina 1.3.2015 klo 13-15 Maunulan ala-asteen pihalla ja ruokalassa. Jääjuhlan ohjelmassa on perinteisesti ollut lapsille koiravaljakkoajelua, poniratsastusta, saappaan heittoa ja ongintaa. Lisäksi on tarjolla kuumia makkaroita, mehua ja hernekeittoa sekä leivonnaisten myyntiä ja kahvila. Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen luovuttaa Maunulalle vuoden 2015 uusmaalainen kaupunginosa -tunnustuksen. Pave Maijanen esittelee Maunula-levyn tekoa.

Maunulalaiset järjestöt esittelevät toimintaansa. Samoin tilaisuudessa on mahdollista tutustua myös Maunulan suunnitteluun. Paikalla on kaupunkisuunnitteluvirastosta arkkitehdit Ann Charlotte Roberts ja Sari Ruotsalainen.

Tilaisuudessa on myös mahdollista kysyä Maunula-levystä ja sen taustoista. Maunula-levyn työstämisen edistymistä esittelee Pave Maijanen.

Jääjuhlan järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1960. Jääjuhlassa kerätyt varat palautuvat takaisin Maunulaan koulujen stipendeinä ja järjestöille annettavina avustuksina.

Aika: su 1.3.2015 klo 13-15
Paikka: Maunulan ala-asteen piha ja ruokala, Maunulanmäki 5

LISÄTIETOJA
Jääjuhlan käsiohjelma, lisätietoja esiintyjistä  

Kuuntele näyte Maunula-levyn musiikista