Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Ylva Ålander-Damsten kantaa huolta koirien rokotusten ajantasaisuudesta. Animagi Pakila (Lepolantie 21) terveystarkastusten yhteydessä tarkistetaan aina rokotustarve.
Koirien rokotuksien kohdalla ei kannata tinkiä, koska
– Parvovirus säilyy kauan Suomen ilmastossa ulkona, hyvien olosuhteiden vallitessa jopa toista vuotta tartuntakykyisenä. Näin ollen vanhus voi huonolla tuurilla saada tartunnan vaikka ei tapaakaan parvoripulista koiraa, vaan pelkästään esim syömällä multaa alueella mihin ripulinen koira on aikaisemmin ulostanut ripulikakkaa.
– Maahamme tuodaan pelastettavia koiria milloin mistäkin maasta, jossa rabies (raivotauti) saattaa olla yleinen. Näiden koirien tausta on vähintäänkin epäselvä, ja keinoa selvittää onko koiralla rabiestartunta kytemässä vai ei, ei ole. Rabieksen inkubatioaika voi olla jopa kuukausia. Eli tartunnasta oireiden puhkeamiseen voi menna jopa kuukausia! Rokottaminen tartunnan saamisen jälkeen ei enää estä tautia puhkeamasta. Kun Ranskassa yllättäen oli koira jolle puhkesi raivotauti toukokuussa 2015 (koira oli Algeriassa lomaillessaan saanut Rabiestartunnan, eikä sitä ollut rokotettu), niin kaikki koirat joilla oli voimassaoleva rokotus ja jotka olivat olleet tekemisissä tämän rabiekseen sairastuneen koiran kanssa joutuivat valvonnan alle, ja koirat joilla ei ollut voimassa oleva rabiesrokotusta ja olivat olleet tekemisissä kyseisen koiran kanssa lopetettiin! Tämä sen vuoksi että rabies on vaarallinen tauti johon ihmisetkin kuolevat!!
Ne, joilla oli koira jo 90-luvulla, muistavat maamme edellisen penikkatautiepidemian, jolloin moni suomalainen koira sairastui penikkatautiin, kun rokotussuoja petti ja virus pääsi jylläämään maassamme. Laumaimmuniteetti syntyy populaatioon siitä, että riittävän suuri osa populaatiosta on rokotettu riittävän tehokkaalla rokotteella.
Perusrokotusten (raivotauti, penikkatauti, parvovirusripuli ja tarttuva maksatulehdus) tehosteita suositellaan kolmen vuoden välein, koska se on helppo ja halpa suoja murheilta.
LISÄTIETOJA
Animagi Pakila (Lepolantie 21)