Kansainväliset nykytaiteilijat työskentelemään Maunulassa 2016

273

Mediakulttuuriyhdistys m-cult tuo Helsingin Maunulaan joukon kansainvälisiä taiteilijoita, jotka yhdistävät työssään media- ja yhteisötaidetta. Toukokuussa käynnistyvät residenssituotannot toteutetaan yhteistyössä Maunulan asukkaiden kanssa. M-cultin avaamaan teoskutsuun tuli ehdotuksia liki 400 taiteilijalta peräti 63 maasta, edustaen lähes kaikkia taidealoja: kuva- ja mediataiteen lisäksi mukana olivat esittävät taiteet, arkkitehtuuri ja design, jopa kirjallisuus. Hakijoiden joukossa oli niin kansainvälisesti palkittuja pioneereja kuin nuoria lupauksia.

“Näin iso kansainvälinen kiinnostus työskennellä Maunulassa yllätti – se kertoo taiteilijoiden halusta ankkuroida työnsä arkielämään ja ihmisten kohtaamiseen”, sanoo m-cultin toiminnanjohtaja Minna Tarkka. Ehdotuksista useat saivat kimmokkeen Maunulan yhteisöllisestä ilmapiiristä, johon kuuluu aktiivista asukasosallistumista ja lähidemokratiaa.

Kevään 2016 tuotantokauden taiteilijat luotaavat paikallisen mediamaiseman ulottuvuuksia.

Steve Maher (IE/FI) on irlantilaissyntyinen kuvataiteilija, jonka osallistavat teokset paikantuvat usein musiikin tuotannon ja käytön kulttuureihin. Heavy Metal Detector -projekti (kuvassa) tuo tuunatut metallinpaljastimet tunnistamaan “maanalaisia” soundeja yhdessä hevimetallimusiikin tekijä- ja faniyhteisön kanssa. stevemaher.net

La Jetée-työparin (Paolo Patelli ja Giuditta Vendrame, IT) Media excavations in the atmospheric imagery on projekti, joka tekee kaivauksia paikallisyhteisön tunnelmiin lähtökohtanaan asukkaiden kotivideot ja valokuvat, joista kootaan elokuvallinen mosaiikki. la-jetee.it

Koreografi Juli Reinartzin (SE/DE) Body electric on lapsille suunnattu tanssityöpaja ja esitys, joka tutkii liikkeen, kehojen ja mediakuvaston suhteita. Miten lapset liikkuvat visuaalisten merkkien kuormittamassa ympäristössä, ja muuntavat sen osaksi uutta kehollista kokemusta? julireinartz.org

Syyskaudella pureudutaan isoihin kysymyksiin siitä, miten yhteisöllisyys rakentuu erilaisten ihmisten, arvojen, järjestelmien ja aineellisten ympäristöjen vuorovaikutuksessa. Taiteilijat Valentina Karga (GR/DE), Riikka Kuoppala (FI) ja Thomas Martin (FR) sekä Elena Mazzi (IT) kutsuvat asukkaat jakamaan näkemyksiään ja tekemään arvojaan näkyväksi liikkuvan kuvan keinoin. Lisäksi syksylle kaavaillaan lyhyempiä tuotantoja äänitaiteen alalta.

Lisätietoja

Minna Tarkka, toiminnanjohtaja ja
Kaisa Kukkonen, tuottaja,
m-cult capp@m-cult.org

m-cultin kotisivut

Residenssiohjelman
suomenkielinen verkkosivusto aukeaa maaliskuussa 2016.