Kansallisteatterin työpajoja senioreille Saunabaarilla

358

Maunulan maisema -hankkeen kolmas ja viimeinen vuosi on nyt käynnistynyt. Nyt käynnistyvät Maunulan alueen senioreille suunnatut työpajat Saunabaarilla (Metsäpurontie 25). Työpajoissa kerätään keskustellen sekä yhdessä tehden Maunulaan liittyviä kokemuksia ja muistoja. Työpajoissa syntyneiden ja esiin tulleiden tarinoiden pohjalta työstetään materiaalia keväällä ensi-iltansa saavaan esitykseen. Työpajoja on kaikkiaan kolme: ti 16.1. klo 10-12, ti 23.1. klo 10-12 ja ti 30.1. klo 10-12.

Työpajoihin mahtuu vielä mukavasti mukaan ja niistä voi vinkata vaikkapa naapurillekin. Eikä kannata huolestia vaikkei vielä olisikaan seniori-ikäinen, sillä kaikille avoin työpaja järjestetään lauantaina 10.2. klo 12-15 Maunula-talolla. Lisätietoja työpajoista Milla Mertaselta: etunimi.sukunimi@kansallisteatteri.fi tai p.0505902955

Etsimme myös esiintyjiä tulevaan esitykseen sekä keräämme jälleen kiitoksia ja kokoamme Arjen ihmeellistäjät -ryhmään kiitosten toteuttajia. Lisätietoja löytyy internetsivuiltamme osoitteesta www.maunulanmaisema.fi

Parhain terveisin,

Salli Berghäll
Maunulan maisema -alueprojektin tuotantoassistentti
Suomen Kansallisteatteri
puh. 050 305 4251
etunimi.sukunimi@kansallisteatteri.fi

www.maunulanmaisema.fi
www.kansallisteatteri.fi