Terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvien palveluiden suosion kasvu näkyy myös Maunulassa. Moniin Metsäpurontien ja Männikkötien liiketiloihin on tullut erikoistavarakauppojen tilalle jalkahoitajia, hierojia, fysioterapeutteja, kampaajia ja kosmetologeja.
Ildiko Mellavuo on hoitanut maunulalaisten ja lähialueiden asukkaiden jalkoja jo yli 20 vuotta. Tämän vuoden alussa hän muutti Terveet jalat -nimisen liikkeensä Maunulassa Saunabaarin katutasoon (Metsäpurontie 25, käynti Männikkötien puolelta). ”Sekä asiakkaat että me olemme enemmän kuin tyytyväisiä uusiin toimitiloihin”, kertoo lldiko, jonka kanssa jalkahoitolassa työskentelee palvelutarjontaa täydentävä jalkaterapeutti. ”Erityisesti diabeetikot ja reumaatikot hyötyvät erittäin paljon jalkaterapeutin palveluista, sillä hän on jalkaterveyden edistämisen ja alaraajojen monipuolisen tutkimisen, hoitamisen ja kuntouttamisen korkeasti koulutettu asiantuntija”, Ildiko sanoo ja jatkaa, että jalkaterapeutin toimenkuvaan kuuluu alaraajojen toiminnan arviointi, biomekaaninen tutkimus, kävelyanalyysi sekä liikkumis- ja toimintakykyä ylläpitäviä terapioita.
”Hoidamme alaraajojen erilaisia kiputiloja, esimerkiksi lonkkaan, polveen tai nilkkaan kohdistuvia kipuja, kantaluupiikin aiheuttamia kipuja, erilaisia urheilurasitevammoja ja niistä johtuvia kipuja. Teemme tukipohjallisia, varpaiden oikaisijoita silikonista, hoidamme sisään kasvaneita kynsiä, korjaamme asentovirheitä ja teemme kevennyksiä jalkaterien ylikuormituskohtiin. Hoidamme myös iho- ja kynsimuutoksia, kuten känsiä, syyliä ja kynsisieniä”, Ildiko avaa Terveet jalat -yrityksen monipuolista palvelutarjontaa.
Koulutettu hieroja Risto Luoma on työskennellyt Urheiluhieronta-nimisessä yrityksessään Maunulassa (Koivikkotie 8) päätoimisesti vuodesta 2013. ”Meillä on asiakkaita kilpaurheilijoista aktiiviliikkujiin sekä toimistotyöntekijöistä eläkeläisiin. Mikä on kiva huomata, myös nuoremmat liikkujat ja harrastajat ovat alkaneet huoltaa kroppaansa ja hieronta näyttelee tässä yhtä osa-aluetta. Nuorilla kasvavien treenimäärien lajiharjoittelussa pitäisi näkyä myös kehon huollon määrässä”, Risto kertoo. Hieronnan lisäksi hän ohjaa kahdella salilla Fustra-harjoittelua, joka tähtää hyvään, tasapanoiseen ja ryhdikkääseen kehoon: “Otan nämä seikat huomioon myös hieronnassa.”
Riston kuivaneulauksen opinnot valmistuvat tänä syksynä. “Kuivaneulaus on suosittu lisä esim. niska- ja hartiaseudun ongelmien hoidossa. Siihen kuuluu aina myös manuaalinen käsittely, sillä tutkimustuloksissa juuri yhdistelmähoidossa on saatu parhaat tulokset triggeriperäisiin eli lihasta jatkuvasti jännityksessä pitävien solmukohtien heijastekipuihin”, sanoo Risto. Hänen lisäkseen Urheiluhieronnassa työskentelee satunnaisesti viikonloppuisin Tristan Ellenberg, joka tekee klassista- ja urheiluhierontaa. Heille molemmille voi varata ajan kätevästi nettiajanvarauksella tai perinteisesti soittamalla.
Kuntohuoltamossa (Metsäpurontie 19-21) on kaksi koulutettua hierojaa, Pia Partanen ja Edi Pennanen. He ovat perehtyneet klassisen hieronnan lisäksi urheiluhierontaan. Kummankin monipuolinen lajitausta sekä Pian PT-koulutus takaavat, että myös kotihoito-ohjeita on tarjolla. Kuntohuoltamossa hoituvat teippaukset ja kuivakuppaus, joka on tämän hetken hitti esim. urheilijoiden kehonhuollossa. Tammikuussa aloittanut Edi on opiskellut myös intialaista päähierontaa ja Kuntohuoltamoa jo pidempää pyörittänyt Pia tekee monipuolisesti kalvokäsittelyä ja mobilisointia. Edi on hakeutumassa seuraavaksi osteopaattikoulutukseen. Pia puolestaan aloittaa perehtymisen triggerpisteiden akuneulaamiseen eli niin kutsuttuun kuivaneulaukseen. Sillä autetaan laukaisemaan triggerpisteitä perinteistä painamistekniikkaa kevyemmin ja kivuttomammin.
Ja perinteitä jo noudattaen toukokuussa Pia suuntaa Kööpenhaminaan hieronnan MM-kisoihin. ”Meillä on Maunulassa hyvä verkosto hyvinvointialan osaajia. Lähetämme Kuntohuoltamoltakin usein asiakkaita esim. jalkahoitajalle ihan tuohon naapuriin”, kehuu Pia Maunulan yrittäjien hyvää henkeä.
Kuntohuoltamon Edi Pennanen ja Pia Partanen. Kuva Hanna Marttinen.
Lähes 39 vuotta yrittäjänä työskennellyt fysioterapeutti Antti Graan (ent. Rajakaski) on pitänyt Maunulan fysikaalista hoitolaitosta yli 35 vuotta. Liike muutti vuodenvaihteessa Suursuolta vanhan Maunulan puolelle (Metsäpurontie 26). Antti kertoo, että hoitolaitoksessa työskentelevät maunulalaisia palvelemassa osteopaatti Kirsi, fysioterapeutit Antti, Raimo ja Marita, joka on myös lymfaterapeutti sekä kosmetologi Elena – yhteensä viisi henkilöä, kukin vuorollaan samassa hoitotilassa. He tekevät myös kotikäyntejä ja myyvät palvelua Helsingin suurimpaan vanhainkotiin Kustaankartanoon. Ajan heille voi varata myös nettiajanvarauksella.
Osoitteessa Männikkötie 10 työskentelee fysioterapeutti Anita Korhonen. Anita tekee kuntoutusta esim. polvi- tai lonkkaleikkausten jälkeen sekä hoitaa mm. niska-, selkä- ja polviongelmia. Hän hallitsee fysioterapian ja hieronnan lisäksi myös kalvokäsittelyt (fascia) ja kinesioteippaukset.”Olen työskennellyt fysioterapeuttina yli 36 vuotta, joista 22 vuotta yrittäjänä. Olin ennen oman yrityksen perustamista töissä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, esim. Ruotsissa sairaalan ortopedisella osastolla. Olen myös kulkenut urheilujoukkueiden mukana pelimatkoilla tekemässä heidän lihashuoltoaan”, Anita kertoo ja näyttää verhon takaa harmaata patjaa. ”Tämä kuuluu laitteistoon, jolla teen fysikaalista Bemer© verisuoniterapiaa. Sillä on saatu hyviä tuloksia etenkin kivun hoidossa.”
”Minulla on asiakkaita 10-vuotiaasta 90-vuotiaaseen. Haluan, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja kotoisaksi Männikkötien hoitotilassani. On mukavaa, että ihmisiä tupsahtaa ovesta varaamassa aikaa”, Anita sanoo ja lisää tekevänsä myös kotikäyntejä ja vetävänsä jumpparyhmiä. ”Olen miettinyt varttuneemmille suunnatun tuolijumpparyhmän perustamista”, Anita avaa suunnitelmiaan.