Pohjoiselle suurpiirille oma stadiluotsi

463

Kaupunkilaisten osallisuutta edistämään on palkattu seitsemän stadiluotsia. Stadiluotsien alueet on julkaistu tänään. Jokaiselle stadiluotsille on nimetty ne kaupunginosat, joissa hän vauhdittaa kaupunkilaisten aloitteita sekä auttaa alueen verkostoja löytämään toisensa. Maunulan kuuluu Pohjoiseen suurpiirin. Sen ja Kaarelan alueen stadiluotsiksi on nimetty Ella Tanskanen.

– Olemme sillanrakentajina kaupunkilaisten ja kaupungin välillä, luomme yhteyksiä kaupunkiorganisaation muiden osallistamistyötä tekevien kanssa, sanoo Outi Rissanen, koillisen Helsingin stadiluotsi.

Stadiluotsit vahvistavat yhteen ääneen olevansa innostuneina ja odottavina uuden työn alussa.

– Olen valmis murtamaan ennakkoluuloja, mikäli sellaisiakin kohtaamme, kertoo Jarkko Laaksonen eteläisen Helsingin luotsi.

Ensi töikseen luotsit suunnittelevat miten parhaiten tavoittaa asukkaat, yrittäjät ja yhteisöt sekä tulla tunnetuksi omilla alueillaan. Heihin voi tulevaisuudessa olla yhteydessä sähköisillä kanavilla tai tavata esimerkiksi kirjastoissa, leikkipuistoissa ja tapahtumissa. Alkuvaiheessa luotsit kartoittavat oman alueensa yhteistyöverkostoja, tarpeita ja resursseja.

– Odotan, että pääsen edistämään yhteisöllisyyttä alueellani, sanoo Silja Lindblad Länsi-Helsingin stadiluotsi. Samoilla linjoilla on keskisten kaupunginosien Antti Sarpo, joka toivoo voivansa luotsata kaupunkilaisia läpi monimutkaisen kaupunkiorganisaation.

Stadiluotsien alueet on jaettu pääosin kaupungin seitsemän suurpiirin mukaan. Suurpiirien asukasluku vaihtelee noin 40 000 asukkaasta yli 100 000 asukkaaseen, joten piirijakoa on hieman muokattu. Liitteenä on lista kullekin stadiluotsille kuuluvista kaupunginosista.

Ella Tanskanen Pohjoisesta suurpiiristä haluaa päästä rakentamaan uudenlaista toimintaa, nimenomaan kaupunkilaisten tarpeista lähtevää. Kollega, Itäisen suurpiirin ja Östersundomin Belinda Barbato haluaa ensi töikseen tutustua alueensa asukkaisiin ja toimijoihin, sekä selvittää millaisia ideoita kaupunkilaisilla on jo oman alueensa kehittämiseksi.

”Kaupunkitasoinen osallistuva budjetointi on uutta”
Stadiluotsit huomauttavat, että kaupunki tarjoaa jo paljon vuorovaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia, mutta uutta kaupungin toimintaa on syksyllä alkava osallistuva budjetointi. Siinä kaupunkilaiset pääsevät vuosittain päättämään, mihin 4,4 miljoonan euron suuruinen summa käytetään. Stadiluotsit varmistavat yhdessä kaupungin muiden toimijoiden kanssa, että aluekohtaisten hankkeiden valmistelu toteutuu moniäänisesti ja yhdenvertaisesti.

– Tavoite on saada mukaan kaikki kaupunkilaiset. Niitäkin, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet, sanoo Pauli Saloranta, Kaakkoisen suurpiirin ja Vuosaaren stadiluotsi.

Osallistuvaa budjetointia esittelevä aloitusseminaari 31.5. kutsuu yhteen kaupunkilaisia, kaupunkien työntekijöitä ja osallisuuden asiantuntijoita. Seminaarissa keskustellaan osallisuuden uusista muodoista. Kaupungintalolla järjestettävä Potkua osallisuuteen –tilaisuus on avoin kaikille. 

LISÄTIETOJA
Potkua osallisuuteen tilaisuuden ohjelma 

Ilmoittaudu 31.5. osallisuustapahtumaan