Kansallisteatterin Maunulan maisema -hankkeen viimeinen syksy on käynnistynyt Maunulassa. Syksyn ensi-ilta, Maunulalainen päiväkirja, on syntynyt dramaturgi Juho Gröndahlin kirjoittamana päiväkirjamerkintöjen pohjalta. Vuosina 2016-2018 Maunulan kirjastossa on ollut lainattavissa kolme päiväkirjaa. Maunulalainen päiväkirja nähdään Maunula-talossa 15.-17.11. ja Kansallisteatterin Lavaklubilla 21.-24.11. Maunulan esitykset ovat maksuttomia, mutta niihin tulee ilmoittautua etukäteen.
Toisin kuin aiemmissa Maunulan maisema –hankkeen esityksissä, esiintyjät ovat nyt ammattinäyttelijöitä. Maunulalaisia päiväkirjan kirjoittajia lavalle tuovat Jonnakaisa Risto ja Matti Onnismaa.
”Maunulalaiset ovat antaneet paljon hankkeen aikana. Nyt on heidän vuoronsa nauttia ja vain katsella mitä ammattilaiset ovat saaneet irti heidän kirjoitustensa pohjalta” toteaa esityksen ohjaaja Eveliina Heinonen.
Näyttelijöiden haasteena on kertoa oikeiden ihmisten tarinat neutraalisti, ilman karikatyyrien luomista. Dokumentaarinen lähtökohta onkin ollut innostavaa työryhmälle. Mitä päiväkirjan tekstit kertovat kirjoittajastaan? Onko niiden takana jokin suurempi merkitys, vai onko sittenkin kyse pelkästä ohimennen tehdystä raapustuksesta?
Maunulalainen päiväkirja nähdään Maunula-talossa 15.-17.11. ja Kansallisteatterin Lavaklubilla 21.-24.11. Maunulan esitykset ovat maksuttomia, mutta niihin tulee ilmoittautua etukäteen: salli.berghall@kansallisteatteri.fi. Kansallisteatterin esitysten liput maksavat 10 euroa ja niitä voi tiedustella Kansallisteatterin lipunmyynnistä p. 010 7331 331.
Lauantaina 24.11.2018 vietetään Kansallisteatterissa Maunula kylässä –päivää, jolloin teatterin ovet ovat avoinna kaikille asuinpaikkaan katsomatta. Päivän mittaan järjestetään mm. kulissikiertoja, maskeerausnäytöksiä ja taiteilijatapaaminen. Teatterin lähiympäristössä toteutetaan Ihme arki -projektin kolmas ja viimeinen kiitos, flash mob, johon voivat osallistua kaikki halukkaat ilmoittautumalla Arjen ihmeellistäjät –ryhmään.
LISÄTIETOJA
Maunulan maisema -hanke