Kaupunkipyöräkausi starttasi Helsingissä jälleen huhtikuun alussa. Kevään ja kesän 2021 aikana pyörien verkostoa laajennetaan kattamaan lähes koko Helsingin alue, ja samalla myös Maunulan yhteydet muihin kaupunginosiin parantuvat.
Uusia kaupunkipyöräasemia asennetaan toukokuusta lähtien ja ne tulevat käyttöön vaiheittain valmistumisen mukaan, kuitenkin viimeistään heinäkuun alkuun mennessä.
Maunulassa on tällä hetkellä käytössä kaksi kaupunkipyöräasemaa, Maunulanmäellä sekä Männikkötiellä. Uudistusten myötä Maunulasta voi jatkossa polkea muun muassa Paloheinän majalle, kauppakeskus Kaareen sekä Pirkkolan liikuntapuistoon. Kaikkien nykyisten sekä uusien asemien sijainnit voi tarkistaa HSL:n haun kautta.
Helsinki tarjoaa myös valmiita kotiseutupyöräilyreittejä. Reitit esittelevät eri kaupunginosien historiaa, luonto- ja kulttuurinähtävyyksiä sekä tekevät tutuksi kaupungin eri alueiden ominaispiirteitä. Kotiseutupyöräreiteillä voit tutustua Helsingin kaupunginosien eri kohteisiin pyöräillen joko yksin tai ryhmissä. Tutustu esimerkiksi Maunulan-Pakilan kierrokseen.

Helsinkiin tulee kaikkiaan 105 uutta pyöräasemaa ja 1050 uutta pyörää, jotka täydentävät myös nykyistä palvelualuetta. Kaupunkipyöräkausi alkoi 1. huhtikuuta ja päättyy 31. lokakuuta. Huomaathan, että Helsingissä ja Espoossa on käytössä eri pyöräjärjestelmä kuin Vantaalla. Pyöriä ei voi käyttää ristiin näiden kahden eri järjestelmän välillä.