Tervetuloa jääjuhlaan

318

Maunulan perinteistä perhetapahtuma, jääjuhla, pidetään su 12.3.2023 klo 13-15 Maunulan ala-asteella pihalla ja sisällä ruokalassa (Maunulanmäki 5).

Erityisesti lapsille on poniratsastusta, hevosajelua, koiravaljakko ja ongintaa. Perinteiseen tapaan tarjolla on kuumia makkaroita, hernekeittoa, kahvia ja leivonnaisia. Traditionaalinen jääjuhlalaji on saappaanheitto.

Tapahtumassa kerätyt rahat jaetaan Maunulan nuorisotyötä tekeville järjestöille avustuksina sekä käytetään koulujen oppilaille stipendeinä ja oppilaiden kansainvälisen nuorisovaihdon kustantamiseen.

Vanhemmat sukupolvet muistavat jääjuhlan siitä, että 1960- ja 1970-luvuilla oli vielä jäätä ja järjestettiin muun muassa luistelunäytöksiä.

Maunulan järjestöt esittelevät tapahtuman aikana koulun ruokalassa toimintaansa. Lisäksi tilaisuudessa esitellään Maunulan ilmastonmuutoksen torjuntaa edistävää toimintaa. 

Lions Club Helsinki-Maunula on perustettu 1958. Toiminnan alkuaikoina kerättiin “rättikeräyksessä” vaatteita ja leluja rajaseudun köyhille. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittyessä kohteiksi valikoituivat vapaaehtoisen nuorisotyön tukeminen ja yhteistyö koulujen kanssa. Leijonat panostavat Maunulan yhteisöllisyyden edistämiseen ja osallistuvat Maunulan tapahtumien, kuten Maunula-päivän ja Maunulan Musan ja Makkaran järjestämiseen. 

Leijonien toiminnan pääkohteeksi on muodostunut 2010-luvulla ilmastonmuutoksen torjunta. Tavoitteena on hiilineutraali Maunula.

Linkki jääjuhlan käsiohjelmaan aukeamittain

Linkki jääjuhlan käsiohjelmaan